tiistai 31. joulukuuta 2013

Hyvää Uutta Vuotta 2014

Tästä vuodesta kiitän,
ystäväni siihen liitän.

Toivotan sinulle paljon hyvää,
vuodelle tulevalle hymyä syvää.

torstai 19. joulukuuta 2013

Messari viikonloppu 13.-15.12.2013

Lähdettiin Karin ja koiruuksien kans torstaiaamuna ajelemaan kohti Helsinkiä. Matkalla jätimme Remu kakaran Sirkulle Jyväskylässä ja sieltä Remu matkasi viikonlopun viettoon Petrin hellään hoitoon.


Perjantaina shelteillä tuomarina Mark James.

Nino esiintyi todella hienosti ja tuloksena AVO ERI1, SA

Nami myös esiintyi tuttuun tapaan hienosti ja tuloksena NUO ERI2, SA

Ninon jälkeläisistä junioriuroksissa Usvatar Darius ERI,  Usvatar Dominic ERI4 ja juniorinartuissa Myhappines Flame Of Love ERI1, SA, PN3, VARASERTI + HeJW-13 titteli.


Lauantaina tuomarina Paula Heikkinen-Lehkonen

JIPII, HURRAA, Nino upeasti AVO ERI1, SA, PU3, SERTI ja näin ollen FI MVA
Kyllä mamma oli niin liikuttunut että vihdoinkin se serti sieltä napsahti ja vielä Messarissa :) Siinä sai ihan tosissaan pyyhkiä ilon kyyneleitä.


Nami hienosti NUO ERI1, SA

Ninon jälkeläisille junioriuroksissa Usvatar Darius EH, Usvatar Dominic EH ja juniorinartuissa Myhappines Flame Of Love ERI2, SA


Sunnuntaina tuomarina Johan Wulteputte.

Nino ensimmäistä kertaa valioluokassa, mutta tulos EH. Tämä ei mamman mieltä masentanut yhtään, olihan se suurin tavoite tavoitettu jo tänäviikonloppuna.

Nami taas upeasti NUO ERI1, SA, PN3, SERTI. Jee, jee, mahtavaa Nami!

Ninon jälkeläisista junioriuroksissa Usvatar Darius upeasti ERI1, SA, PU2, SERTI +
JV-13 titteli. Usvatar Dominic EH.

Juniorinartuissa Myhappines Flame Of Love ERI2, SA.

Kertakaikkisen UPEA VIIKONLOPPU KAIKKINENSA ja suuret, suuret kiitokset miehelleni Karille tästä muistorikkaasta viikonlopusta ja kannustuksesta, olet RAKAS!

Kiitokset myös Heliävirran Petrille Remun hyvästä huolenpidosta! 

FI MVA Hew-12 HeJW-12 Minitiimin You Make Hearts Sing, kuva Miina Lukkari


sunnuntai 8. joulukuuta 2013

8.12.2013 KAS agikisat

Aamusta kisasin Onnin kans ja kyllä kisapäivä alkoi niin huipusti että mamman pää meni ihan sekasi.

Agiradalta 0-voitto, SERTI ja niin minun ihanasta Onnista tuli FI AVA. Tulosten kuulemisen jälkeen meni pasmat ihan sekasi ja itkukin siinä tuli onnesta. Kyllä tämän eteen on töitä tehty ja kuinka hyvälle se tuntui, huh, huh. Ensimmäinen minun koirista joka sai VALIOTITTELIN, jeee, jippii!

Toinen agirata menikin hylyksi tämän tunnekuohun jälkeen, mutta hypäriltä harmittava 5, muuten täydellistä menoa.

Sulon kans hypäriltä hyl. Ensimmäiseltä agiradalta porskuteltiin hieno 0-tulos ja niinpä saatiin merkintä kisakirjaan. Toinen agirata meni taas hyllyksi, alkoi jo mamman jalat olla aika hyytelöä.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Kiitäjän shelttejen uusin tulokas

Ajelu Jämsään Onnenpisaran kenneliin ei ollut turha, vaan sieltä lähti matkaan ihana koiravaavi Onnenpisaran Voittamaton Riemu jota kutsutaan Remuksi.

Remu 11vk kotona Haukiputaalla :)

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Okk:n agikisat 23.11.2013

Ilmosin kisoihin Onnin ja Sulon kolmelle radalle. Kantolan Niina oli ilmonnu Edin kahdelle radalle.

Sulon kans porskuteltiin jokaiselta radalta hylky, mutta ihan hyviä pätkiä mentiin vaikka tuloksilla ei juhlittu.

Onnin kans hypäriltä hyl, agiradalta merkintä kisakirjaan elikkä 0 sij.3. toiselta agiradalta tuli 5, kun mamma ohjas kepeille menon väärin. Todella tyytyväinen kyllä Onnin ja minun yhteistyöhön tällähetkellä :)

Niina ja Edi kahdelta agiradalta hyl, mutta todella hyviä pätkiä tuli heille myös ja yhteistyö alkaa näyttää koko ajan paremmalta ja paremmalta.

tiistai 19. marraskuuta 2013

Jyväskylä KV 17.11.2013

Niin sitä taas tuli pyörähdettyä Jyväskylän näytelmissä ja mukana koiruuksista Onni, Nino ja Nami.
Hurjan hienostihan siellä menikin... ainoastaan ennen kehään menoa Ninon kans hermoilin kun huomasin että meidän "pahin painajainen" oli kirjoittavalla kehäsihteerillä käytössä, elikkä kirjoituskone. Nino jostain syystä on muutamassa muussakin näyttelyssä tätä pahaista kapinetta "paennut" ja kyllä nytkin oli työn ja tuskan takana saada poika esiintymään. Tulokseen olemme todella, todella tyytyväisiä ottaen huomioon vielä tarkan ja tiukan tuomaritädin :)

Onni AVO EH

Nino UPEASTI, AVO ERI1, SA, PU2, VARA-SERTI, CACIB

Nami NUO ERI4


maanantai 21. lokakuuta 2013

Seinäjoki KV 19.10.2013

Aamuyöstä klo 03.20 lähdettiin ajelemaan Ninon ja Onnin kans kohti Seinäjokea. Kempeleestä koukimme matkaseuraksi Tervosen Maaritin ja Hanin.

Tuomarina Tanya Ahlman-Stockmari

Nino ERI 1, SA. Nino esiintyi todella hienosti ja rennosti. Nyt ei ollut Seinäjoella "mörköjä" liikkeellä ;) Liikkui todella upeasti ja oli ihan kivalla esiintymispäällä. Olin niin tyytyväinen Ninon esiintymiseen ja tulokseen.

Onni H. Ei ollut Onni poika tämän tuomarin makuun, vaikka Karjalaisen Tiina handlasi Onnin todella hienosti ja kyllä Onni vaan osaa esiintyä mallikelpoisesti. :)

Tiukka linja oli tuomarilla koko päivän, taisi tosiaan pääväri kehässä olla keltainen. 


sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Onni luonnetestissä 29.9.2013

Pohjois-Suomen Sheltit järjesti luonnetestin Haukiputaalla, jonne ilmoitin Onnin. Tuomareina testissä toimi Riitta Lehmuspelto ja Reijo Hynynen.

Onnihan on minun harrastuskoirani agilityssä ja käydään myös näyttelyissä. Harrastuskoirana Onni on mitä mainioin. Agilityyn on valtava "polte" ja tekemisen halu kova. Melkoinen agikiitäjä Onni onkin.
Kotona Onni on rauhallinen, mutta ilmoittaa kyllä myös olemassaolonsa kun joku meille tulee ;)

Testitulos Mystica Line Mystery Man "Onni"
Toimintakyky -1 Pieni
Terävyys +1 Pieni, ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +1 Pieni
Taisteluhalu -1 Pieni
Hermorakenne +1 Hieman rauhaton
Tempperamentti +3 Vilkas
Kovuus +1 Hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +2a
+++ Laukausvarma
Tulos 120
Vähennystulos -25
Loppupisteet 95 

Onnin luennetestivideo ja kyllä täytyy sanoa että koira joutuu melkosen paineen alle tässä testissä. Onni kyllä palautui todella hienosti, ei mitään jännitys ja painetiloja testin jälkeen. :)









sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Okk:n agikisat 21.-22.9.2013

Lauantaina ajelin Edin, Onnin, Sulon ja Ninon kans Haukkukeitaalle. Nami neiti kun meni perjantaina kasvattikotiinsa Tervosen Maaritin luo "tärppipäiviksi", lähti kaikki poijat agikisoihin mukaan.
Kantolan Niinan piti startata Edin kans, mutta ikävä kyllä Niina sairastu ja ei pystynyt kisoihin. Joten niinpä minä "uhrauduin" kirmaseen myös Edin kans.

Edin kans eka radalta hyl ja toiselta radalta 10.

Sulon kans eka radalta merkintä kisakirjaan elikkä pyöreä 0, sijalla 5. Toiselta radalta harmittava 5 kun juoksi puomin ohi ja tähän en kyllä löydä selitystä omasta ohjauksesta.

Onnin kans eka radalta hyl, mutta toiselta radalta hieno 0. Tällä sijoitus 3 joka oli ihan huippu. Mineissä kun nollaratoja teki kaikenkaikkiaan 15 paria 29 kisaajasta.


Sunnuntaina starttasin Sulon ja Onnin kans kaksi rataa.

Sulon kans molemmilta radoilta hyl.

Onnin kans ensimmäinen agirata todella hienoa menoa, mutta harmittava 5 yhdelle hypylle kun ohjaaja sössi ohjauksen kans. Hypäriltä hyl.

tiistai 17. syyskuuta 2013

17.9.2013 ♥ ♥ ♥ ♥

Syntyi Päivänpaisteen kenneliin neljä ihanaa soopelipentua. Kaksi tyttöä ja kaksi poikaa.
Emä: Päivänpaisteen Veikeä-Venla "Fanni"
Isä: HeJW-12 HeW-12 Minitiimin You Make Hearts Sing "Nino"

2 tyttöä ja 2 poikaa, muutaman tunnin ikäisenä. kuva Eini Heikkilä

maanantai 16. syyskuuta 2013

KAS:n agikisat 14.-15.9.2013

Lauantaina ajelin Edin, Onnin ja Sulon kans Virpiniemeen jossa agikisat järjestettiin.

Onnin kans kaksi rataa joista molemmilta hyl.

Sulon kans myös kaksi rataa ja tulokset samat elikkä 2xhyl.

Edi kisasi ensimmäistä kertaa Kantolan Niinan ohjaamana ja tulos myös 2xhyl. Niina ja Edi ei ole reenannu kuin kaksi kertaa ennen kisoja, joten hyvää menoa siihen nähden. :)

Sunnuntaina starttasin Onnin kans kaksi rataa ja Sulon kans kaksi rataa. Molempien poikien ensimmäinen rata oli hienoa menoa, mutta "se on niin pienestä kii" ja ei merkintöjä kisakirjaan. Ei tullut toiseltakaan radalta merkintöjä kisakirjaan, mutta asenteella eteenpäin... ;) emmä anna periksi!

tiistai 27. elokuuta 2013

Okk:n agikisat 24.-25.8.2013

Lauantaina agiliitelemässä Onni ja Sulo.
Onnin kans eka agirata häsellys hyl ja toinen agirata hieno hyl. "Se on niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana" :)
Sulon kans eka agiradalta merkintä kisakirjaan, elikkä pyöreä 0. Toinen agirata hyl kun Sulo irtos liian hyvin väärälle esteelle ;)

Sunnuntaina Onnin kans agiradalta hieno 0, vaikka kyllä oli vääntöä. Hypäriltä hyl.
Sulon kans agiradalta 5 ja hypäriltä hyl.

Tyytyväinen olen poikien menoon ja kyllä se "yhteinen sävel" sieltä pikkuhiljaa alkaa löytyä. TOIVOTTAVASTI!

Onni puomilla, kuva Sari Eskelinen


Sulo ja ilme, kuva Sari Eskelinen

maanantai 19. elokuuta 2013

17.-18.8.2013 KAS:n agikisat, piirinmestaruuskisat

Lauantaina kisasin Onnin, Edin ja Sulon kans. Edin kans 2xhyl yksilökisassa. Onnin kans 1xhyl yksilökisassa ja Sulon kans 1xhyl yksilökisassa.
Onni oli Activen mini1-joukkueessa ja siellä vetästiin 0. Tulosta ei kuitenkaan joukkueelle saatu kun oli vaan kolme koiraa ja yksi teki hylyn.
Sulon kans Activen medi2-joukkueessa ja siellä tempastiin Sulon kans hieno 0. Myös kolme muuta joukkuelaista tekaisi 0-tuloksen, joten... JEE voitimme joukkue piirinmestaruus KULTAA! :)

Sunnuntaina yksilöpiirinmestaruuskisat ja Onnin kans mineissä 2xhyl. Edin kans menin agiradan jolta hyl ja Karjalaisen Juha kisasi Edin kans hypärin josta myös hyl.
Sulon kans porskuteltiin agiradalta tulos 5 ja hypäriltä tulos 5, jolla sijoituimme piirinmestaruuskisassa sijalle 8. Hienosti meidän nuorukaiselta Sulolta! :)

perjantai 16. elokuuta 2013

Joensuu KV 10.-11.8.2013

Lähdimme Karin ja kaikkien koiruuksien kans ajelemaan perjantai aamuna kohti Kuopiota. Mukaan haiemme Kempeleestä ihanan Hani-mummelin.
Kävimme Kuopiossa vierailulla Ohtosen Seijan ja Erkin luona, josta olimme kuusi vuotta sitten hakeneet ensimmäisen tämän lauman kunkun "Edin" Helskon Tsaikovski.
Siellä oli Seija ja Erkki laittaneet pöydän koreaksi, joten pääsimme heti ruokailemaan ja vaihtamaan kuulumisia. Kiitokset Seija ja Erkki!
Jatkoimme matkaa Outokumpuun, jossa yövyimme ja aamulla ajelimme Joensuuhun.
Näyttelyalueella meidän teltta olikin jo pystytetty Sipolan Seijan ja Juhan toimesta, Suuret Kiitkset ihanat!

Lauantaina tuomarina shelteillä Cathrina Dunne, Irlannista.

Nino esiintyi todella upeasti ja tuloksena hienosti AVO ERI1, SA, PU2, VARA-SERTI, VARA-CACIB :)
Onnin handlasi taitavasti Karjalaisen Tiina ja tuloksena AVO ERI :)
Nami neiti tepasteli myös hyvin ja tuloksena JUN ERI1, SA, PN4 :)
Hani-mummu esiintyi Karjalaisen Juhan handlaamana Elena Ruskovaaran tuomaroidessa hienosti VET ERI1, SA, VSP-veteraani :)

Nino edusti vielä Minitiimin kasvattajaryhmässä ja upeasti ryhmälle 1KP. Niinpä jäimme odottelemaan isoja kehiä, mutta siellä ei sitten sijoitusta.

Sunnuntaina tuomarina shelteillä Alan Jones, Italiasta.

Nino oli tänään sitä mieltä että en sitten pidä yhtään tuosta tuomari sedästä ja esiintyminen ei siis luonnistanut yhtään. Tuloksena AVO EH.
Onni taas esiintyi mallikkaasti Karjalaisen Tiinan handlaamana, tuloksena AVO ERI3 :)
Nami neiti taas esiintyi todella upeasti ja tuloksena hienosti JUN ERI1,SA, PN2, VARA-SERTI :)
Hani-mummu esiintyi myös todella ihanasti, niinkuin Hanilla on tapana aina tehdä :) Tuloksena VET ERI2, SA :)

Kaikinpuolin todella mukava ja onnistunut reissu.

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Iisalmi KV 4.8.2013

Aaamulla lähdimme ajelemaan Karjalaisen Tiinan, Tervosen Maaritin sekä viiden koiruuden kans kohti Iisalmea.

Tuomarina shelteillä Saija Juutilainen.

Ensin kehässä Nino ja tuloksena AVO ERI 1, SA. Parasuroskehässä epävirallinen sijoitus PU5 :)

Namin tuloksena JUN ERI1, SA, PN2, VARA-SERTI, ROP-juniori.

Niinpä jäimme odottelemaan isoja kehiä, joihin Nami meni Royal-canin juniorikehään.

Tuomarina junioreilla Roberto Schill. Kokoomakehässä tuomari kokeili ja liikutti muutamia koiria, Nami kuului tähän joukkoon. Sitten isoonkehään. Siellä tuomari valitsi jatkoon kuusi koiraa ja meidän Nami neiti oli valittujen joukossa.

JIHAA, JIPII, Nami Royal-canin BIS 4-juniori. Huippua siitä koiramäärästä!

Nami BIS 4-juniori, kuva Maarit Tervonen

torstai 1. elokuuta 2013

1.8.2013 ♥ ♥ ♥

Syntyi Hovikaaren kenneliin kolme ihanaa soopelipentua. Yksi narttu ja kaksi urosta.
Emä Pirtelön Suklaasydän "Kata"
Isä Mystica Line Mystery Man "Onni"


Kata ja pennut kuva Anne Tikka

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Tornio KV 20.7.2013 ja Ylivieska KV 21.7.2013

Torniossa tuomarina Per Svarstad Ruotsista. Odotettavissa oli että sinne myös tulee paljon Ruotsalaisia ja näinhän siinä kävikin. Toisaalta hupaisan hauskaa katseltavaa tuomarin kotiinpäin vetäminen, mikään ei tullut "yllätyksenä".

Nino AVO ERI 3, olin todella, todella tyytyväinen Ninon esiintymiseen. Liikkui kuin unelma ja esiintyi koko ajan muutenkin :)

Nami neiti esiintyi hienosti ja tuloksena upeasti ERI 1, SA, PN 3 :)


Ylivieskassa tuomarina Birgitta Svarstad Ruotsista. Pidin todella paljon Birgitan työskentelystä ja nyt ei näkynyt mitään kotiin päin vetämistä, vaan Birgitta palkitsi ansaitusti ne koirat jotka sen ansaitsivatkin.

Nino AVO ERI 2, tänään ei Nino ollut esiintymis tuulella ollenkaan. Oli "mörköilyt" mielessä ja mamma vielä lisäsi tätä kun laittoi läpinäkyvän sadetakin päälle. No, tämmöstä tämä välillä on ja kaikesta otamma opiksi.

Nami taas esiintyi upeasti. Liikkui todella reippaasti ja seisoa tökötti todella hienosti. Tuloksena Namille JUN ERI2, SA, PN3, vara-serti.

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Oulu KV 13.-14.7.2013

Lauantaina tuomarina Markku Kipinä.

Nino ensimmäistä kertaa AVO uroksissa. Tuloksena ERI3.

Nami juniorinartuissa ja hienosti neiti tepasteli. Tuloksena ERI1, SA.

Parasnarttukehässäkin Nami jaksoi hyvin liikkua ja esiintyä ja hienoin tuloksin PN3, SERTI. :)

Ninon lapsukaiset Helmi (Usvatar Diorina), Ukkis (Usvatar Dominic) ja Manu (Usvatar Darius) pentuluokassa. Hienosti kaikki kolme esiintyi. Helmi ROP-pentu ja Ukkis VSP-pentu. :)


Sunnuntaina tuomarina Lotta Brun, Norja

Nino AVO ERI2, SA.

Onni esiintyi upeasti Karjalaisen Tiinan handlaamana. En muistakkaan milloin Onni olisi liikkunut niin upeasti ja rennosti, sekä häntäkin pysyi alhaalla. Kiitos Tiina!

Onnin tulos AVO ERI3, SA.

Nami juniorinartuissa hienosti ERI2, SA. Todella iso junioriluokka, peräti 22 junnunarttua oli ilmoitettu.

Ninon lapsukaiset Helmi, Ukkis ja Manu myös pentuluokassa. Ukkis ROP-pentu ja Manulle myös hienosti KP. :)

Mahtava näyttelymeininki koko viikonlopun, hauskassa ja huipussa seurassa. :)

10.7.2013 ♥ ♥ ♥ ♥

10.7.2013 syntyi Dash'ing kenneliin neljä ihanaa soopelipentua. Kaksi narttua ja kaksi urosta.
Emä Dash'ing Ideal Impression "Susu"
Isä HeW-12 HeJw-12 Minitiimin You Make Hearts Sing "Nino"

Susu & pennut, kuva Maarit Tervonen

Laukaa 7.7.2013

Vähän myöhässä nämä päivitykset, mutta tässä Laukaan reissu :)

Aamulla starttasimme kohti Laukaata Karjalaisen Tiinan ja Juhan, sekä koiruuksien kans.

Tuomarina arvostettu shelttituomari Päivi Eerola. 

Ninon lapsukaiset Ukkis ja Helmi ensimmäistä kertaa pentuluokassa. Huipusti meni kakaroilla Helmi ROP-pentu ja Ukkis VSP-pentu. Ihanat kakarat!

Nino nuorten luokassa ja huippu hieosti meni ERI1, SA.

Parasuroskehässä Nino esiintyi todella, todella upeasti ja rauhallisesti. Tuloskin oli todella UPEA PU1, SERTI :)

Nami juniorinartuissa ja hienosti ERI3, SA.

Ninon lopullinen tuloslista oli siis NUO ERI1, SA, PU1, SERTI, VSP

Todella mahtavat arvostelut Ninolle ja Namille Päivi Eerolalta, olen erittäin tyytyväinen.
Arvostelut omilla sivuilla.

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

OKK:n agikisat 9.7.2013

Olin ilmonnu vain Edin Okk:n iltakisoihin. Ajattelin että saan rauhassa keskittyä vain Edin kans, kun ei olla yhdessä kisattu kolmeen vuoteen.

Ensin agirata ja täytyy sanoa että olin radan jälkeen todella yllättyny. Mentiin siis YHDESSÄ rataa ja muuten täysin puhdas rata, mutta puomin ylöstulokontaktilta harmittava 5. No, tämä ei haitannut kun meidän yhteistyö toimi ja tuntui hyvältä.

Hyppyrata olikin sit sähellysrata, mamma ei ollu "kartalla" enää ollenkaan joten siitä hyl.

Tästä on hyvä jatkaa reenailua ja kisailua Edin kans, jopa antoi toivoa tulevaan... ;)

torstai 27. kesäkuuta 2013

Rovaniemi KV 23.6.2013

Aamusta ajeltiin Rovaniemelle, koiruuksia mulla mukana Onni, Sulo, Nino ja Nami. Matkaseuraksi saimme Tervosen Maaritin ja Hanin.

Junioreilla oli tuomarina Pirjo Aaltonen.
Nami neiti tepasteli hienosti Maaritin handlaamana, tuloksena JUN ERI 1, SA :)

Kaikki muut luokat arvosteli Tino Pehar, Kroatiasta. 
Pojista kehässä ensin Nino ja tuloksena NUO ERI 1, SA. 
Onni esiintyi hienosti  Karjalaisen Tiinan handlaamana, tuloksena ERI.
Sulo vuoden tauon jälkeen kehässä ja hyvin vielä muisti mitenkäs näissä näytelmissä pitikään käyttäytyä, tuloksena EH.

Nino siis jatkoi PU-kehään  ja hienosti lopullinen sijoitus PU4, VARA-SERTI.

Nami neiti PN-kehässä, jonka arvosteli siis Tino Pehar. Tuomari ensin tutki SA:lla palkitut juniorit ja vahvisti sitten SA:n.
Sitten se alkoi... juoksutus, juoksutus, juoksutuS... kyllä tämä tuomari tykkäsi juoksuttaa/liikuttaa koiria sekä handlaajia. HURJAA, HUIPPUA, tykkäsi Namista niin paljon että sijoitus PN1, SERTI.

Urokset voitti Namin isä FI & S & N & POHJ MVA C.I.B. Minitiimin Unique Like Me "Naksu" joten niin isä ja tytär kilpailivat ROP-tittelistä.
Jälleen tuomari liikutti todella paljon ja,ja,ja... ojensi meille ROP-ruusukkeen, Nami neiti siis ROP :) HUIKEETA koska shelttejä kaikenkaikkiaan tähän näyttelyyn ilmottu 96.

Maaritin Hani oli hienosti ROP-veteraani.

Nino edusti vielä Minitiimin kasvattajaryhmässä, joka myös hienosti ROP-kasvattaja.

Niin jäimme odottelemaan isoja kehiä. 

Huippua, Minitiimin kasvattajaryhmä hienosti BIS 2-kasvattaja. Onnea Miina vielä tätäkin kautta!

Nami neiti valittiin isossa kehässä jatkoon kahdeksan parhaan joukkoon, mutta siihen se sit tyssäskin.

HUIPPU PÄIVÄ KAIKKINENSA! 

Naksu iskä tyttärensä Namin kans :) kuva Anna Yliaska
 

torstai 20. kesäkuuta 2013

Nasu ♥

Nasu lähti lauantaina 1.6.13 "loman" viettoon Suomussalmelle, ilahduttamaan Heikkisen perhettä. Yhteyttä pidettiin Arjan kans tiuhaan ja kuulumiset oli todella ihania. Nasu oli "kotiutunut" heille todella hyvin ja varmaan tähän auttoi myös se että Nasulla oli shelttiherra Elmo siellä kaverina.
Tarkoitus oli että Nasu on Heikkisen perheessä viikon, mutta kun poijilla meni jutut niin hyvin yksiin Nasu jäikin pitemmäksi aikaa. Ajan kuluessa ja perheen tutustuessa Nasuun paremmin Arja ehdottikin että jos Nasu jäisi heille sittekin kokonaan. Minullahan ei tätä asiaa vastaan ollut mitään kun tiesin että Nasulla on Heikkisten perheessä hyvä olla ja saa paljon enemmän huomiota mitä täällä meidän laumassa.

Sunnuntaina 15.6.13 olimme Minitiimipäivillä Miinan luona ja Arja + lapset, sekä Nasu ja Elmo tulivat sinne myös. Oli kyllä ihana nähdä Nasua ja ihan sama Nasuhan se oli vaikka oli pari viikkoa ollut pois meidän luota. Iloinen hännän heiluttaja ja niin onnellisen oloinen.
Niin teimme Arjan kans paperit ja niin Nasusta tuli Heikkisen perheen koira.
Haikea mieli itsellä ja kyyneleitä sai sunnuntaina pyyhkiä moneen otteeseen. Ikävähän se jäi Nasua ja luulenpa että tämä ikävä ei lopu koskaan, mutta ehkä ajan kans helpottaa.
Ratkaisu oli oikea ja tiedän että Nasu on ONNELLINEN Heikkisen perheen luona. Näin myös sen mitä halusin että Nasu oli sulattanut Arjan ja lapsien sydämmen täysin. Olivat todella onnellisia kun saivat Nasusta Elmolle kaverin, sekä uuden perheenjäsenen :)

Nasu kuva Arja Heikkinen

Elmo ♥ ja Nasu ♥ kuva Arja Heikkinen
veljekset kuin ilvekset Nasu ja Elmo kuva Arja Heikkinen


keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Sotkamo 15.6.2013 ryhmänäyttely

Ajeltiin Karin ja kaikkien koiruuksien kans aamusta Sotkamoon. Kehässä pyörähtivät Nino ja Nami.

Ninon tulos: NUO ERI1, SA, PU1, SERTI, VSP

Namin tulos: JUN ERI2, SA, PN4

Joten erittäin tyytyväisinä saimme poistua näyttelypaikalta.

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Tuuri 9.6.2013

Aamuyöstä klo 03.30 starttasin kotoa Ninon ja Namin kans. Kempeleessä hypättiin Tervosen Maaritin kyytiin ja jatkoimme matkaa Tuuriin.

Nino nuorissa uroksissa, tuloksena ERI 1, SA. Jatkoimme siis parasuroskehään. Sieltä tulos PU1, SERTI. JIHUU :)

Nami junnunartuissa, tuloksena ERI 1, SA. Namin kans parasnarttukehään ja hienosti Nami PN2, VARA-SERTI. :)

Ninon hienosti VSP :)

Tuurin näyttelyn VSP Minitiimin You Make Hearts Sing ja ROP Myhappiness Come On Baby.              Tuomari Nina Janger

Kemin ryhmänäyttely 8.6.2013

Ajeltiin aamulla Kemin ryhmänäyttelyyn Onnin, Ninon ja Namin kans, matkaseurana Törmäkankaan Kaija sekä Impi.

Nino nuroissa uroksissa tuloksena ERI 2, SA. Onni avouroksissa tuloksena EH.

Parasuroskehässä pyörähdettiin siin Ninon kans ja hieno tulos PU4.

Nami neiti juniorinartuissa ja tuloksena ERI 2, SA. Parasnattukehässä käytiin myös Namin kans pyörähtämässä, mutta ei sijoitusta.

Impi ihananen nuorissa nartuissa hienosti ERI 2. Impi on siis meidän Edin tyttö :)

lauantai 25. toukokuuta 2013

Kuopio KV 25.5.2013

Aamulla lähdimme ajelemaan Tervosen Maaritin sekä neljän koiruuden kans kohti Kuopiota. Sheltit arvosteli Maret Kärdi.

Nino nuortenluokassa, tuloksena tiukalta tuomaritädiltä EH. Arvostelu lisätty Ninon omalle sivulle.

Nami juniorinartuissa, tuloksena ERI 1, SA, ROP-juniori.

Parasnarttu kehässä Nami jaksoi kuumasta ilmasta huolimatta liikkua todella hienosti ja hieno oli tuloskin PN 3-sija. :) arvostelu lisätty Namin omalle sivulle.
 
Hieno aurinkoinen päivä siis Kuopiossa. :)

torstai 16. toukokuuta 2013

Okk:n agikisat 11.-12.5.2013

Olin ilmonnu vain Sulon agikisoihin Okk:lle.
Lauantaina kaksi rataa, ensimmäiseltä agiradalta tais tulla 10 ja toiselta agiradalta hyl. Ei ollut ohjaajan asenne ihan kohdillaan.

Sunnuntaina ensin hypäri ja JIHAA, siltä NOLLAVOITTO + SERTI, elikkä siirto 3-luokkaan.
Jäimme siis odottelemaan 3-luokkien alkua. Niin starttasimme ensimmäistä kertaa 3-luokassa ja HURJAA taistelimme pyöreän 0-tuloksen, sija 4. Aivan käsittämättömän hieno päivä agikentällä Sulon kans :D

Sulo & ohjaaja mamma



lauantai 27. huhtikuuta 2013

Outokumpu 21.4.2013 ryhmänäyttely

Lähdimme lauantaina 20.4. ajelemaan kohti Kuopioa Tervosen Maaritin ja seitsemän sessukan kans. Yöpaikka Kuopiossa ja sieltä jatkoimme matkaa sunnuntaiaamun Outokumpuun.

Nartuilla tuomarina Tarja Löfman. Nami juniorinartuissa ja hienosti neiti esiintyi vaikka liike oli minun mielestä vähän laiska. No, tuloksena ERI 3, SA.

Uroksilla tuomarina Hans Almgren, Ruotsista. Nino nuorten luokassa ainoana, tuloksena ERI 1, SA. Onni tepasteli avouroksissa Karjalaisen Tiinan handlaamana, tulos EH.

Parasnarttukehän otti Hans Almgren, joka oli päätuomari. Hänen piti vahvistaa SA:t. Nami jatkoi hienoa esiintymistään ja liikekkin oli jo himpun reippaampaa. HURJAA, Nami voitti kaikki nartut elikkä PN 1, SERTI :)

Parasuroskehä ja HUIPPUA Nino voitti kaikki urokset elikkä PU 1, SERTI :)

ROP:in valinta ja tämä oli kyllä harvinaista herkkua kun Nino ja Nami kahdestaan kehässä. Tervosen Maarit handlasi Namin ja minä Ninon. Nino vei tässä kisassa pidemmän korren ollen ROP ja Nami VSP.

Ryhmäkehän otti Irina Poletaeva. Alkujännityksen jälkeen Nino rentoutu ja LIIKKUI KUIN UNELMA. HURJAA, HUIPPUA.... Nino voitti ryhmän, elikkä RYP 1.

BIS kehän otti myös Irina Poletaeva, siellä voiton vei bichon frisé ja Nino siis BIS 2. :)

Kerrassaan UNELMA päivä, että pää oli sekaisin tämän näyttelyn jälkeen.

Nino RYP 1
 
Nino BIS 2

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Vaasa KV 13.4.2012

Aamuyöllä 03.30 lähdin ajelemaan kohti Vaasaa Ninon ja Namin kans. Kempeleestä koukattiin matkaseuraksi Tervosen Maarit, sekä Susu & Hani.

Kehässä ensin Nino nuortenluokassa. Hienosti meni, Nino ERI 2, SA, PU 4. Tämähän oli jo kolmas PU sijoitus tälle vuodelle :)

Nami tepasteli juniorinartuissa. Hienosti tepasteli, tuloksena juniorinarttujen voitto elikkä ERI 1, SA. Niinpä odoteltiin PN-kehää.
Kyllä täytyy sanoa että siellä Nami RÄJÄYTTI POTIN, ollen PN 1, SERTI! Jee, jee, sehän oli Nami-kakaralle ensimmäinen SERTI :)
No, sitten jatkoimme kehässä kun tuomari valitsi ROP:in. Ja voi mahoton, tuntu ettei tämä voi olla totta. Nami neitokainen ROP :D Siis ihan HUIKEET fiilikset ja kyllä siinä tirautettiin kyyneleet Maaritin kans.

Ryhmäkehistä haimme vain kokemuksia ja kyllähän se 10kk ikäselle Nami neitokaiselle olikin iso kokemus.

Kyllä oli HUIPPU näyttelyreissu!

Nami kehässä

lauantai 6. huhtikuuta 2013

OKK:n agikisat 6.4.2013

Agikisat OKK:n hallilla ja olin ilmonnu Sulon kolmelle radalle. Noustiin siis Activen kisoissa 2-luokkaan ja ehdimme yhden hypärin käydä starttaamassa tässä luokassa.

Ensimmäisenä agirata ja HURJAA tuoksena 0, sija 3 + LUVA! :) Voi mahoton että mamma oli tyytyväinen, Sulo on vaan niin upea kisakaveri.

Toinen myös agirata ja JIHAA siitä 0-voitto + LUVA! :) Tämä oli jo niin HUIPPUA että pää oli mammalla ihan sekasi.

Hypärille lähdettäessä olo oli sellainen ohjaajalla että kyllä tänä päivänä on kaikki jo annettu ja nollaa ei tarvi vielä tulla. Tulos oli hyl :) Asennetta ei siis löytynyt enää kolmannelle radalle, mutta se ei nyt tässä tilanteessa/vaiheessa haitannut yhtään.

Olen NIIN YLPEÄ ja ILOINEN että olemme Sulon kans löytäneet sen yhteisen sävelen agiliitelyyn. AIVAN HUIPPU HIENO PÄIVÄ!

perjantai 29. maaliskuuta 2013

24.3.2013 Rautalammen ryhmänäyttely

Aamulla lähdin kotoa klo 04.00 ajelemaan Onnin, Ninon ja Namin kans. Kempeleestä matkaseuraksi lähti Turtisen Heli Iineksen ja Asserin kans. Namikin sai matkakumppanikseen oman äitinsä, elikkä Susun. Maarit jäi kotiin jännittelemään päivän tuloksia.

Ensimmäisenä kehässä Nino nuortenluokassa. Hienosti meni sijoituksena ERI 1, SA. Onni avouroksissa tuloksena EH.
Parasuroskehässä Nino esiintyi erittäin mallikelpoisesti ja JIHAA tulos PU1, SERTI.

Nami tepasteli ensimmäistä kertaa näytelmissä ja tietenkin kun neiti on 10kk junioriluokassa. Tyytyväisempi ei voisi olla ensiesiintymiseen, tuloksena ERI 2, SA.

Esitin myös Susun ja hienosti meni, tuloksena ERI 2, SA.

Parasnarttu kehässä minä esitin Namin ja Heli tuli avuksi esittämään Susun. Hurjaa, JIHAA, Nami hienosti PN 4. Että mä olin yhtä hymyä :)

Sitten taas kehään Nino kun tuomari valitsi ROP:in. Muutama kierros juostiin voittaja nartun kans ja kyllä tuli makeaa mahantäydeltä.
Nino ROP :)

Ryhmäkehässä tuomarina Elina Haapaniemi. HUH, HUH, HUIKEETA, Nino tepasteli hienosti RYP 3-pallille :)

TODELLA HUIKEE PÄIVÄ!

Suuret kiitokset Helille matkaseurasta!

Nino Rautalammella Irinan arvosteltavana
kuva Sari Aaltonen

torstai 28. maaliskuuta 2013

Activen agikisat 16.-17.3.2013

Oman seuran Active Dogs ry:n järjestämät agikisat ihan kotinurkilla Martinniemessä.
Lauantaina kisailtiin Sulon kans ja JIHAA, toiselta agiradalta napsahti pyöreä 0. Tämähän tiesi sitä että siirto 2-luokkaan ja tietenkin se SERTI :)

Sunnuntaina kipiteltiin sitten Sulon kans ensimmäinen 2-luokan hypäri ja hienosti meni tuloksella 5.

Onnin olin ilmonnu kolmelle radalle. Ensimmäinen agirata hyl, mutta toiselta agiradalta pyöreä 0 + SERTI :) Tämä oli Onnille toinen agiserti, joten nyt ollaan yhden sertin päässä agivaliotittelistä.
Hypäriltä hyl.

Edi kisasi Koskelan Kirsin kans kaksi starttia. Ensimmäiseltä hyl, mutta toiselta radalta harmittava virhe vain kepeiltä tuloksena 5. Hienlta näytti Kirsin ja Edin yhteistyö, tietäen Edin vauhdin ja "kuumuuden" :)

Sulo ja tyytyväinen ohjaaja :)
kuva Juha Lehtikangas

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

1.3.2013 ♥ ♥ ♥ ♥

1.3.2013 syntyi Myhappines-kenneliin neljä ihanaa soopelipentua, 3 urosta ja 1 narttu.
Emä "Baby" FI & NO CH Myhappiness Apple Of My Eye
Isä "Nino" HeJW-12 HeW-12 Minitiimin You Make Hearts Sing

vasemmalta kolme poikaa ja oikeassa reunassa tyttö
♥ ♥ ♥ ♥
kuva Nina Peltomaa

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Agikisat 9.-10.2.2013

Lauantaina agikisat Active Dog areenalla Martinniemessä järjestäjänä KAS ja olin ilmonnu Sulon kolmelle radalle.
Ensimmäinen agirata, joka todella hienoa menoa vaikka kepeillä tuli 5 kun kartturi unohti jarruttaa.
Toinen agirata myös hienoa menoa, mutta ohjaajan mokasta yksi hypyn ohitus josta 5.
Kolmas hyppyrata ja sehän porskuteltiin puhtaasti joten tuloksena pyöreä 0 + LUVA.
Hieno päivä agiliitelyn merkeissä Sulon kans. :)

Sunnuntaina vuorossa Onni ja myös ilmo oli lähtenyt kolmelle radalle.
Ensimmäinen agirata, josta harmittavasti kepeiltä 5 ihan kartturin mokasta. Muuten todella hienoa menoa.
Toinen agirata, joka tyssäsi jo alkumetreillä tuloksena hyl.
Kolmas hyppyrata ja hienoa menoa yli puolen välin kunnes kartturi teki pahan mokan liiallisella putkijarrulla sekä käskyllä, blääh. Tulokseksi hypäriltä 10.
Kivoja ratoja koko viikonlopun ajan ja tyytyväinen kummankin poijan suorituksiin, vielä kun ohjaaja pysyisi "kartalla" niin hyvä tulee... :)

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Koirakoulu Vietin Mätsäri 27.1.2013

Aamulla otettiin pikalähtö mätsäriin Ninon ja Namin kans. Huomasin klo 10.00 ilmoituksen että pienetpennut mätsärissä alkaa klo 11.00. Vaatteet päälle ja kamat kasaan ja ei kun menoks.

Nami ensimmäistä kertaa mätsärssä. Hienosti neiti esiintyi ja lähdettiin kehästä punaisen nauhan kans.
Pentuja oli kaikenkaikkiaan 47kpl, joten odoteltiin aika pitkään myös "isojakehiä". Nami jatkoi upeaa esiintymistään myös isossa kehässä ja niinpä tuomari poimi neljä jatkoon, Nami näiden mukana :) Neiti jaksoi edelleen esiintyä ja aika huikeeta, Nami VOITTI KAKKI PENNUT!
Nami ykköspallilla
kuva Kaisa Heikkinen
 
Nino pienissä aikuisissa ja jätkä esiintyi todella reippaasti sekä hienosti. Kehästä lähdimme punaisen nauhan kans. Isossakehässä ei sijoitusta, mutta tuomari antoi Ninolle kannustuspalkinnon KAUNIISTA TURKISTA. :)
Nino pöydällä hampaitten tarkistuksessa
kuva Kaisa Heikkinen

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Kajaani KV 13.1.2013

Aamulla lähdimme ajelemaan Kajaania kohti ja matkaseuraksi saimme Ninon kans Karjalaisen Tiinan, sekä ihanan neitokaisen Ilonan.

Nino nyt virallisesti 18kk ja nuortenluokassa. Todella, todella hienosti poika esiintyi ja siitä napsahti luokkavoitto. Elikkä NUO ERI 1, SA.
Niinpä jäimme odottelemaan parasuroskehää.
Edelleen upea esiintyminen ja niin tuomari sijoitti Ninon parasurosluokassa kakkoseksi. Tästä mukaan SERTI, joka Ninolle oli kahdestoista. Sekä VARA-CACIB joka oli Ninolle ensimmäinen. Upeasti alkoi vuoden 2013 näyttelyt. :)
HeJW-12 HeW-12 Minitiimin You Make Hearts Sing "Nino" siis Kajaanissa NUO ERI 1, SA, PU 2, SERTI, VARA-CACIB

Ninon arvostelu lisätty omalle sivulle.

Nino edusti myös Minitiimin kasvattajaryhmässä ja upesti meni siellä myös. Minitiimin kasvattajaryhmä oli ROP-kasvattaja + KP ja niinpä jäimme odottelemaan isoonkehään menoa. Hienosti siellä esiintyivät kaikki neljä koiruutta, vaikka jatkopaikkaa ei irronnutkaan.

Hienosti meni myös matkaseuralaisilla, Ilona Juniorinartuissa ERI 2, SA.
Päivälle tuli pituutta kaikenkaikkiaan 15-tuntia, joten todella väsyineitä oltiin kun kotiin päästiin.
Kiitokset Tiinalle matkaseurasta! :)