maanantai 28. helmikuuta 2011

viikko 8

Ilmat lauhtu joten olemme nauttineet lenkkeilystä ja kyllä näki koirista että nauttivat. Sulo-Santeri vaihtaa hampaita edelleen. Kuulin myös kivoja uutisia, Edin poika Flipper oli päässyt agilityn alkeiskurssille Active Dogille, jee :)

Maanantai ja tiistai "levähdeltiin" kisaviikonlopun jälkeen lenkkeilemällä ja lepäilemällä.

Keskiviikkona Edi kävi reenailemassa agilityä Mikon kans. En ollut alussa paikalla kun piti käydä kampaajalla istuskelemassa ja kun menin hallille Edi ei edes huomannut minua kun oli Mikon "pauloissa". Yritin välissä käyttää Ediä ulkona, mutta EI lähtenyt minun kans kun Mikko jäi halliin. On se jännä huomata miten Edistä on tullut ihan Mikon koira agilityn suhteen :))

Torstaiaamuna kävin Sulo-Santerin kanssa reenaileen agilityn alkeita ihan omatoimisesti. Emme nyt mene ryhmään, vaan opetan alkeita ihan itsekseen. Kepit menee todella hyvin, putkeen juostaan innolla ja pussinkin sujahtaa vauhdilla. Reenailin myös ohjauksia ja voi mahoton kun Sulo oli innoissaan. Mä kun olen sellainen "kontaktifriikki" aloimme jo harjoitella puomin alastuloa ja hyvin jäbä hoksasi mistä on kyse.
Illalla ajelin sitten agireeneihin Onnin kans. Menimme rataa pienissä pätkissä jossa aiheena keppikulmat ja puomi jossa putki vieressä. Lopussa menimme radan kokonaisena ja voi mahoton kun meillä meni HYVIN. On se taitava tuo Onni :) Mikko oli vetämässä meidän reenejä ja kysyikin että "olenko käynyt salaa reenaamassa" kun meillä meni/onnistui niin hyvin. :)))

Perjantaina Edi lähti Mikon ja Marin kans ajelemaan Turkuun.
Illalla Nasu-Petterin kanssa ohjatuissa agireeneissä. Harjoittelimme keppejä ja rengasta yksittäisinä esteinä, hyvinhän se Nasu ne jo taitaa. Lyhyellä ratapätkällä harjoittelimme ohjausta ja ihan kivasti onnistuimme, vauhtiakin jo löytyy :))

Lauantaina oli KASin agikisat johon ajelimme Onnin kans. Ensin oli hyppyrata ja nyt toteutin sen mitä opin Activen kisoissa että ÄÄNETÖN OHJAUS. Jee, se toimi todella, todella hyvin. Todella sujuva hyppyrata josta tulos 5 kun yksi rima tippui. Voitto kuitenkin irtosi, koska kakkoseksi tulleella myös sama virhemäärä, mutta Onni päihitti ajassa vähän yli kymmenellä sekunnilla. :)
Agirata olikin sitten kökkö, oma moka... jarrutin liikaa ja siitä Onni ehti hypätä hypyn väärään suuntaan joten tulos hyl.
Illalla ajelin Amor´jade kenneliin Maikin seuraksi odottelemaan Jade neidin synnytystä.

Sunnuntaina jännitin mitä kuuluu Turun suunnalta kun Mikko ja Edi starttasi kahdelle radalle. Ensimmäinen agirata oli ollut todella MAHTAVA, tulos 5. Ensimmäinen rima oli tippunut, mutta muuten täydellistä menoa ja vauhtia on ollut koska ylivoimaisesti nopein aika :)) Toinen rata elikkä hypäri oli sit ollut vähemmän onnistunut, tulos 15 kun kolme rimaa tippunut. Hyvä Mikko ja Edi!!!
Amor´jade kennelissä olimme Maikin kanssa "päällään" pentulaatikossa kun Jaden synnytys alkoi. Neljä IHANAA pentua, 2 trikkityttöä, 1 blm tyttö ja 1 blm poika ja Jade oli mahtava äippä heti pentusille, voi ihanuus!!!! Onnea vielä tätäkin kautta Maikille ensimmäisestä pentueesta Amor´jade kennelliin!!!!

maanantai 21. helmikuuta 2011

viikko 7

Pakkanen paukkui huimia lukemia koko viikon, joten lenkkeily jäi kyllä todella vähäiseksi. Pikaseltaan käytiin useampaan otteeseen kylläkin pyörähtämässä ulkosalla, maksimissaan 20min lenkkejä. Ei kiva yhtään...

Sulo-Santeri täytti maanantaina 4kk ja koko viikon on tipahdellut hampaita sekä uutta purukalustoa on jo tulossa. Nasu meillä on oikea "nanny" Sulolle. Tuoksahtaa vissiin verelle Sulon suu niin Nasu on sitä nuolemassa ja hoivaamassa :)

Keskiviikkona Edi kävi reenaileen Mikon kans ja kyllä se edelleen hyvältä näyttää :) Paras oli kyllä se kun reenin jälkeen yritin juottaa Ediä niin EI juonut kun Mikko lähti pois. Mikon oli tultava Edin viereen että jäbä alko juomaan :D

Illalla sit Sulon kans viimeinen kerta pentukurssilla. Oli kyllä huisin hauskat reenit ja hyvällä fiiliksellä reenailtii kaikkea aikaisemmin opittua :) Saatiinpa lopuksi todistus suoritetusta kurssista.

Torstaina Marin opissa tekniikkareeniä Onnin kans. Harjoiteltiin keppikulmia, puomia niin että puomin molemmilla puolilla putken suut ja keinua. Avokulma kepeille meinas ensin tuottaa ongelmia, mutta sit kun se kolahti kohdilleen ei mitään ongelmia. Umpikulmat onnistui täydellisesti, jes. Puomille lähetyksen onnistui myös mainiosti. Siis oli niin kertakaikkiaan makeat reenit, onnistumisia tuli koko ajan.

Perjantaina reenailin kotosalla Nasun kans paikallaoloa ja kehonhallintaa. Voi sanoa että Nasu seisoisi vaikka päällään kun nakkia on tarjolla, sen verran perso :))) Hyvä niin, on helpompi opettaa persoa koiraa...

Perjantai-illan, lauantain ja vielä sunnuntai aamun koiruudet levähteli kotosalla kun mamma talkoili meidän seuran Active Dogsin ensimmäisissä virallisissa agilitykisoissa. Hauskaa oli ja mahtavat kisat...

Sunnuntai-iltapäivällä oli sitten kakkosluokka. Mentiin Onnin kans kolme rataa, eka hypäri joka oli vauhdikas, mutta Onni ehti vilahtaa väärään päähän putkea joten hyl. Toinen rata elikkä agirata oli sit sellasta kök,tök,tökkimistä että meni ihan poskelleen, ohjaaja pihalla kun lumiukko,hyl. Kolmas agirata oli taas jollakin tavalla kasassa, kunnes ohjaaja taas putos kartalta. Tuloksena myös hyl, vaikka tyytyväinen olen tähän rataan siltä osin että oli tosi vaikea keppikulma ja onnistuttiin siinä, sekä alastulokontaktit oli täydelliset :) Olemme taas kolme ratasuoritusta "viisaampia" ja joka kerta opettaa!!!

Edi ja Mikko starttasi myös sunnuntaina ensimmäistä kertaa yhdessä. Hypärirata todella vauhdikas, mutta väärä putkenpää koitui heidänkin kohtaloksi, hyl. Agiradalta myös hyl, vaikka kyllä se myös hyvältä näytti. Ei kyllä uskoisi että vain viisi reenikertaa yhdessä takana, sen verran HYVIN Edillä ja Mikolla natsaa yhteen :)

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Päivi Lilleberg on valittu vuoden 2010 Lännen shelttiyhdistyksen aktiiviksi :D

Tämän ilmoituksen saatuani olin todella häkeltynyt ja yllättynyt. En olisi osannut tälläista kunniaosoitusta odottaa mitenkään. Haluan lämpimästi kiittää tästä tunnustuksesta. Kiitos!!!
Tuli olo että APUVA, mitä tämä tarkoittaa ja niinpä sitten menin Lännen shelttiyhdistyksen sivuille katsomaan jossa luki näin... Ehdokkaaksi kelpaa henkilö, joka on omalla toiminnallaan edistänyt shetlanninlammaskoirien tunnettavuutta.
Kysäisinkin sitten ilmoituksen lähettäneeltä henkilöltä että millä perusteella juuri minä. Vastaus oli että olenhan tuonut Shetlanninlammaskoiria esille monessa lajissa, elikkä näyttelyissä, agilityssä ja tokossa. Tottahan tämä on, ollaan ajeltu ympäri Suomea näyttelyissä kaikkien poikien kans, agilityä olen kisannut Edin ja Onnin kans ja tokokokeissa käyty Edin kans. Pohjatyötähän tämä on vaatinut valtavasti että pystyin lähtemään useaan lajiin mukaan, varsinkin agility ja toko on teettänyt töitä, että olemme uskaltautuneet ihan kisoihin ja kokeisiin. Niin ja eipä kyllä tokokokeissa paljo shelttejä ole näkynyt, viimeisimmässä kokeessakin sain Ylpeänä esitellä ihanaa rotuamme.
Olen vieläkin niin Onnellinen tästä kunniaosoituksesta, että ihan "sanattomaksi" vetää!
Mein poijatkin oli pärjänneet ihan kivasti Lännen shelttiyhdistyksen kilpailuissa.
Nasu näyttelyshelttipentujen 4.sija
Onni näyttelyshelttiurokset 3.sija, Nasu näyttelyshelttiurokset 4.sija
Onni agilityshelttejen jaettu 8.sija
Edi tokoshelttejen 3.sija
Voi vaan todeta että "Hyvin menee, mutta menköön" :)))

viikko 6

Nyt voi alkaa sanomaan että Sulo-Santeri on SISÄSIISTI, koko viikon aikana ei ole sisälle tullut "vahinkoja". On se vaan fiksu jäbä :)

Maanantaina kävimme Nasun kans reenaileen agia. Edelleen jauhamme samaa elikkä alastulokontaktit, jotka haluan opettaa yhtä hyviksi kuin on Edillä ja Onnillakin. Lähtöön reeninä sivuetäisyys ja eipä tuottanut mitään ongelmia, Nasu napitti hyvin eteenpäin kun palkkalautanen siellä odotteli. Yksittäisinä estenä sitten kepit, rengas ja muuri.

Tiistaina olikin rentouttava lepopäivä. Aamulla teimme rennon ravilenkin ja sen jälkeen Hyvärisen Kirsi tulikin hieromaan Edin ja Onnin. Molemmat poijat nauttii täysin siemauksin Kirsin käsittelystä. Tänään ei sitten koko päivänä mitään pitkää lenkkiä tehty että saadaan kaikki hyöty irti hieronnasta.

Keskiviikkona Edi kävi reenailemassa Mikon kans ja kun ajattelee että reenasivat vasta toista kertaa yhdessä, ei voi kuin huokailla... hyvältä näyttää :)
Illalla Sulo-Santerin kanssa pentureeneissä. Vuorossa oli kehonhallintaa, kepit, pussi ja putki. Ohjauskuvioissa kokeilimme valssia ja pienen "viilauksen" jälkeen alkoi onnistua.

Torstaina Onnin ratareenit ja jipiiii meillä onnistui poispäinkäännöt. Olin yhtä hymyä reenejen jälkeen :)))

Perjantaina Edi lähti Marin ja Mikon kanssa Turkuun reenaileen. Met lenkkeiltiin kolmen poijan kans kotimaastoissa. Illalla kävästiin Sulo-Santerin kanssa kyläilemässä kolmen IHANAN shelttineidin Mimmin, Kertun ja Ninjan luona, voi sanoa että Sulo on "naistenmies" ;)

Lauantaina kävin kolmikon kanssa hallilla reenaileen nätöä. Häntäreeniä jatketaan Nasun ja Onnin kans. Nasu vaan taitaa olla nyt "pullistelu" iässä kun saa tosissaan tehdä töitä että häntä pysyy alhaalla. Onnin kans onnistaa jo paljo paremmin. Sulo tepastelee pentumaiseen tyyliin :)

Sunnuntaina käytiin Sulo-Santerin kanssa Virpiniemessä katsomassa agikisoja. Ensimmäistä kertaa oudossa hallissa ja kyllä meinas Suloa jänskättää. Siinä kuitenkin rauhassa katseltiin kisoja ja jännitys laukesi nopeasti. Tepasteltiin ja katseltiin muita koiria eikä Suloa enää jänskättänyt, reipas poika.
Kotona katselin Sulon hampaita ja hups, etuhampaat heilahtelee joten nyt vaan vetoleikkiä oikeen kunnolla leikkimään...

Nyt odotellaan Ediä kotiin. Mua niin jänskätti kun Edi lähti, koska ei ole koskaan ollut reissussa ilman minua. Soiteltiin Marin kans ja kyllä oli kiva kuulla että Edi on ollut todella hyvä reissaaja. Ei mitään ongelmia, elikkä voi sanoa että Edillä on "palikat" kohillaan pääkopassa :))) Olen niiiin YLPEE Edistä että osaa käyttäytyä! Täytyy kyllä sanoa että ikävä on jo kova, vaikka ei ollut kuin pari päivää pois, miun Rakas Edini :)

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

viikko 5

Tapahtumarikas viikko, on lenkkeilty ja reenailtu :)
Maanantaina kävin Onnin, Nasun ja Sulon kans hallilla reenailemassa omatoimisesti. Sulon kans paikallaoloa ja rauhoittumista. Vähän otettiin myös nätöreeniä. Nasun kans kepit, kontaktit ja putkeen lähetystä. Onnin kans keppikulmia ja puomille lähetystä niin että putkensuu puomin vieressä.
Oli sen verran hyvä ilma että kävin Edin kanssa pyörällä ravilenkin.

Tiistaina öllöteltiin ja lenkkeiltiin kotimaastoissa.

Keskiviikkona Sulo-Santerin kans pentukurssilla reenailtiin kehonhallintaa, putki, puomin alastulo, pussi mentiin myös ensimmäistä kertaa ja sinne jäbä sujahti eikä arkaillu yhtään. Vinokepit mentiin myös ensimmäistä kertaa ja voi jösses kun Sulo yllätti. Meni kuin "vanha tekijä" ja hurjaa miten kakaralla oli ihan oikea tekniikka, kyllä sitä ihmeteltiin koko ryhmän voimin :)

Torstaina reenit Onnin ja Edin kans. Onni tekniikkareeneissä poispäinkääntö ja näiden uusien ohjauskuvioiden myötä tämä poispäinkääntö on todella paljo loogisempi ja jopa meilläkin se onnistui.
Edin kans ratareenit ja huh,huh, ohjaaja on joka käänteessä ja tilanteessa aivan liian myöhässä. Edillä kun on aivan hirvittävä vauhti, voi sanoa että tykki. Sama rata tehtiin Onnin kans viime viikolla ja tilanteet mihin ehdin Onnin kans ihan hyvin Edin kans ei mitään puhetta että olisin ehtinyt. No, muutamia onnistumisia kuitenkin saatiin.

Perjantaina ajeltiin Sulo-Santerin kans Akuuttiin rokotuksille. Nakit oli mukana, joten Sulo ei tiennyt mitään rokotuksista. Nyt siis rokotukset kunnossa ja vuoden päästä vasta uusiin rokotuksiin.

Viikolla myös tein SUUREN ja vaikean päätöksen. Minun ja Edin agilityura loppuu. Olen miettinyt tätä jo pitemmän aikaa ja vihdoin sain tehtyä päätöksen. En näe meillä agilityn suhteen mitään tulevaisuutta ihan siitä syystä kun Edi on aivan liian nopea koira minulle. Edissä kyllä löytyy agilityn suhteen potenttiaalia vaikka ja mihin, minä vaan olisin jarruna Edin agiuralla... Niinpä Edi jatkaa agilityuraa todella, todella huippuohjaajan Mikko Aaltosen kanssa. Kävimmekin lauantaina hallilla ja Mikko ohjasi/reenasi Edin kanssa. Voi jösses, mä vaan kattelin radanreunalla haavi auki kun Mikko vei Ediä, siis ei voi sanoin kuvailla miten mahtavaa menoa se oli. :))) Activen kisoissa Mikko ja Edi starttaa ensimmäistä kertaa.
Niin tästäkin vaikeasta päätöksestä seurasi HYVÄÄ, mahtava antaa koira huippuohjaajan käsiin. :))) Oma veikkaus on että tästä parivaljakosta tullaan kuulemaan vielä...
Jos joku ei tiedä Aaltosen Mikkoa täältä voi käydä kurkkaamassa.